Oppimisympäristöt

Kasvua ja kehitystä tukevia tiloja

Teemme hyvän elämän oppimisympäristöjä, jotka ovat terveellisiä, turvallisia ja edistävät käyttäjien hyvinvointia. Toimivat oppimisympäristöt tukevat hyvää opettamista ja oppimista sekä kasvua ja kehittymistä. Parhaimmillaan tilat ennakoivat myös tulevaisuuden haasteita.

Huomioimme suunnittelussa sekä yksilö- ja ryhmäopiskelun tarpeet ja opettamisen periaatteet ja tavoitteet. Suunnittelemme ja toteutamme ihmiseltä ihmiselle: suurikin kokonaisuus on aina inhimillinen ja oppilaan kokoinen.

Aidosti yhteistyössä

Oppimisympäristö on käyttäjilleen valtavan merkityksellinen tila. Käyttäjien kuunteleminen ja ymmärtäminen on meille tärkein lähtökohta toimivan kokonaisuuden toteuttamiselle.

Näkemyksemme mukaan parhaat oppimisympäristöt suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä. Kun saman suunnittelupöydän ääreen asettuvat tilaajat, käyttäjät, suunnittelijat ja urakoitsijat, luomme mahdollisuuksia aidolle yhteistyölle ja parhaiden ideoiden löytämiselle.

Monitoimitiloja aamusta iltaan

Toteutamme tiloja oppimiselle päiväkodeista lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin. Nykypäivän oppimisympäristöt ovat kunnille ja kaupungeille monitoimitaloja, joissa käyttöä on aamusta iltaan. Rakennuksen korkea käyttöaste huomioidaan suunnittelussa ja tilat mahdollistavat myös monipuolisen iltakäytön.

Avoimuus kannustaa järkeviin ratkaisuihin

Avoimuuden ja jatkuvan parantamisen kulttuuri auttavat kehittämään suunnitelmia kohti tilaajan ja käyttäjien tavoitteita. Onnistumme, kun ratkaisemme ongelmia yhdessä ja ideoimme nopeasti ja tehokkaasti. Tuloksena syntyy luottamusta ja hanketta edistäviä innovaatiota.

Tilaajana tiedät aina, mitä maksat ja mistä maksat. Olemme sitoutuneet hankkeissamme myös taloudelliseen avoimuuteen. Avoimuus rakennusaikana kannustaa kaikkia osapuolia taloudellisesti järkeviin ratkaisuihin.

Onnistuneita hankkeita

Toimimme juuri sillä urakkamuodolla, joka parhaiten teille tilaajana sopii parhaiten. Erityisen vahvoja olemme, kun pääsemme toteuttamaan oppimisympäristöjä yhteistoimintahankkeina.

Esimerkiksi vuoden 2020 lopussa valmistunut Kiiminkipuiston koulu luovutettiin tilaajalle virheettömänä: nollavirheluovutuksen lisäksi aikataulun ja laadun hallinta onnistui erinomaisesti.

Toinen tuore esimerkki yhteistoimintamallin toimivuudesta on Kempeleen kunnan kaikkien aikojen suurin investointi Kirkonkylätalo, joka rakentui alueen lasten ja nuorten uudeksi kasvukeskukseksi.

Rakensimme Tyrnävälle ensimmäinen hirsirakenteisen päiväkotimme. Kirkkomännikön päiväkoti valmistui Tyrnävän keskustaan loppuvuodesta 2024 täysin aikataulussa. KRV-urakkana toteutettu päiväkoti sijoittuu osaksi Kirkkomännikön koulun toiminnallista kokonaisuutta ja pihapiiriä.

Ota yhteyttä

Oskari Pyrrö
Oskari Pyrrö

Liiketoimintajohtaja, oppimisympäristöt
Matkapuhelin: 040 848 2302

oskari.pyrro@rakennusteho.fi

Tutustu tuoreimpiin oppimisympäristöihin