Madetojanaukio III, Oulu

Triplasti tilaa elämiseen – Madetojanaukio III:ssa kotisi on muutakin kuin nukkumapaikka

Madetojanaukio III yhdistää supersijainnin, mahdollisuuden pehmeään kotoiluun sekä tekemistä ja palveluita elämännälkäiselle mielelle – lopputuloksena elämänlaatua toiseen potenssiin.

Madetojanaukio on paljon muutakin kuin nukkumapaikka. Kotoilija ja kotikissa nauttivat taloyhtiön mahtavista palveluista, halusitpa sitten upottaa sormesi multaan, kohottaa kuntoa tai rentoutua löylyissä. Valintasi mukaan saat kotiisi myös parvekkeen puolipeilaavin lasein, tunnelmallisen saunan ja tietenkin arkea helpottavan vaatehuoneen!

Lenkin jälkeen tunnelmalliseen pihasaunaan, viikonloppuna viljelyä yhteisissä kasvihuoneissa, yhteistä aikaa perheen pienimpien kanssa laadukkaassa leikkihuoneessa – Madetojanaukio on lähes kaikkea, mitä keksit toivoa. Viihtyisä kansipiha on asukkaiden yhteinen olohuone, joka pihasaunan ja kasvihuoneiden lisäksi laajentaa kotikokin reviiriä komeaan kesäkeittiöön ja helpottaa kehosi ja mielesi huoltamista omalla ulkokuntosalilla.

Madetojanaukion sijainti kelpaa krantummallekin: Karjasillalla saat kaikki keskustan palvelut ilman hälyä tai karuja asfalttipihoja. Urheilumahdollisuudet, lenkkimaastot, kaupat ja konsertit ovat kävelymatkan päässä kotoa.

Katso virtuaaliesittelyt Tutustu koteihin

Nopealle kodinostajalle kivitaso tai ilmalämpöpumppu eurolla

Kun hankit kodin Madetojanaukio III:sta 18.6.2023 mennessä, saat ilmalämpöpumpun tai keittiön kivitasot hintaan 1 €.

Daikin Sensira Cool 25 on tehokas ja hiljainen kotisi viilentäjä. Musta kivitaso tuo keittiöösi arvokkuutta ja tyyliä. Toimi nyt ja hyödynnä hienot edut – arvo 2 000–2 500 €.

Tarjous sisältää ilmalämpöpumpun käytönopastuksen ja ensimmäisen laitehuollon. Tarjous on voimassa ennen 18.6.2023 tehdyissä uusissa asuntokaupoissa Madetojanaukio III:ssa. Tarjousta ei voi siirtää, eikä käteisvaihtoehtoa ole saatavilla. Tätä tarjousta ei voi käyttää yhdessä minkään muun tarjouksen, erikoistarjouksen, alennuksen tai ostohyvityksen kanssa.

RT-Vaihtokoti - turvallisin tapa hankkia uusi koti

Kun löydät mieleisesi kodin uudiskohteistamme, voit tarjota nykyistä kotiasi vaihdossa.

Lue lisää

Syksy täynnä konsertti-iloa

Tee päätös nyt, varmista haluamasi koti Madetojanaukiolta ja hyödynnä tarjouksemme: kun teet asuntokaupat kesäkuun loppuun mennessä, saat kaupan päälle liput Oulu Sinfonian syksyn kausikonsertteihin. Luvassa on hienoja konserttielämyksiä täynnä suuria tunteita ja musiikin iloa – lisäksi saat nauttia maksuttomasta narikasta ja käsiohjelmasta.

Kun ostat asunnon Madetojanaukio III:sta, saat kaupan päälle liput Oulu Sinfonian syksyn 2023 kausikonsertteihin. Tarjous koskee asuntokauppoja, jotka on tehty viimeistään 30.6.2023. Tarjousta ei voi siirtää, eikä käteisvaihtoehtoa ole saatavilla.

Kuva © Kati Leinonen

Parempi kuin keskikaupunki

Superhyvä sijainti ei ole liioittelua. Karjasillan alue keskustan kupeessa antaa mahdollisuuden niin omaan rauhaan kuin nopeaan siirtymiseen keskelle kaupungin palveluita.

Jotain joka makuun

Latauspaikka sähköautolle, leikkihuone lastensynttäreitä varten tai nopea siirtyminen konserttiin kadun toiselle puolelle – Madetojanaukiossa saat kaiken ja vähän päälle!

Mahdollisuus hitaaseen elämään

Kasvihuoneet ja kesäkeittiö, lyömättömät lenkkimaastot ja pihasauna hölkän päätteeksi – hyvinvointi ja elämänlaatu ovat korttelimaisen taloyhtiön ykkösjuttu.

Asuntoja tämän päivän tarpeisiin

Sopiviin kaksioihin painottuva huoneistojakauma on suunniteltu asiakkaidemme toiveita kuunnellen. Kodeissa on huomioitu mm. etätyöt ja saavutettavuus.

Kohteen tiedot

Arvioitu valmistumisaika 12 / 2023
Osoite Tahtipuikko 2, 90140 Oulu
Tyyppi Kerrostalo
Asuntoja 83 kpl / 1 - 3 huonetta
Pinta-ala 28,5 – 73,5 m²

Tutustu vapaisiin asuntoihin

Jukka Poukkula
Ota yhteyttä:

Jukka Poukkula
0407649085

jukka.poukkula@rakennusteho.fi

Esittelyt:

4.6. 14:00 – 15:00
Esittely Madetojanaukio II:sen valmiissa huoneistoissa. Opastus Madetojansalia vastapäätä olevasta ovesta Leevi Madetojankadulta.Tervetuloa!

Katso sijainti kartalta

Tehokkainta A-energialuokkaa

Suomi on asettanut tavoitteekseen hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Tämä tavoite ja kasvanut ympäristötietoisuus näkyy myös asunnonostajien kasvaneena kiinnostuksena oman asumisen hiilijalanjälkeä, ympäristövastuullisuutta ja energiatehokuutta kohtaan.

Madetojanaukio III kuuluu tehokkaimpaan A-energialuokkaan. Kodinostajana voit luottaa siihen, että asuminen Madetojanaukio III:ssa tarkoittaa ympäristöä säästäviä ratkaisuja, pienempiä päästöjä ja erinomaista energiatehokkuutta. Rakentamisessa ja materiaalivalinnoissa on kiinnitetty erityistä huomiota eristykseen, rakenteiden tiiviyteen, energiaa säästävään talotekniikkaan ja veden kulutuksen vähentämiseen.

Madetojanaukio III:ssa ympäristövastuullinen asuminen on helppoa, tyylikästä ja mukavaa. A-energialuokka merkitsee myös säästöjä asumisen kustannuksissa verrattuna muiden energialuokan asuntoihin.

Tilaa etätyöpisteelle, sauna ja sähköauton latauspiste – koti valintojesi mukaan

Madetojanaukio III:n kodit on suunniteltu asiakkaitamme kuunnellen. Asunnot vastaavat nykyelämän monenlaisia tarpeita, sillä niin saavutettavuus kuin esimerkiksi etätyöt on otettu huomioon.

Kaikki kodit sijaitsevat katutason yläpuolella, ja ne on viimeistelty laadukkaasti. Parvekkeet on suojattu kadun puolelta puolipeilaavin lasein, ja kodeissa on mahtavasti säilytystilaa vaatehuoneiden muodossa. Suuremman Madetojanaukion-kotisi voit valita myös saunallisena. Sähköauton latauspisteen saat toiveidesi mukaan. Asunto on viimeistelty laadukkaasti ja elämää silmällä pitäen: esimerkiksi lattiat ovat kestävää, helppohoitoista ja laadukasta vinyylilankkua, joka tuntuu ihanan lämpimältä varpaiden alla!

Monipuolisten huonepohjien joukossa on taatusti myös sinulle sopiva, mutta myös asuntojen yhdistely onnistuu vaivattomasti. Osakkeen omistajalla on Madetojanaukiossa myös mahdollisuus lunastaa tonttiosuutensa. Katso asuntovalikoima ja ota yhteyttä.

Tutustu koteihin

Tervetuloa vähän parempaan keskustaan

Superhyvä sijainti ei ole liioittelua. Karjasillan keskustanpuoleinen osa on oiva koti palveluita arvostavalle, lähipalveluita kun on kattavasti ihan vieressä Joutsensillan ja Limingantullin vilkkailla alueilla. Keskustan ravintolat ja erikoisliikkeet, puhumattakaan Oulun musiikkikeskuksesta kulttuurin kehtona, ovat mieluisia naapureita. Monipuoliset mahdollisuudet liikuntaan saavutat vaivattomasti kävellen, sillä penkkiurheilijan paratiisi ja sporttihenkisen superalue Raksila on kivenheiton päässä.

Ydinkeskustasta poiketen Karjasilta on kuitenkin rauhallinen ja vehreä – ei asfalttipihoja tai ylimääräistä hälyä ja meteliä. Sopiva sijainti tarkoittaa kuitenkin myös loistavia liikkumismahdollisuuksia. Mäntybaanaa ja muita pyöräteitä pitkin hurautat keskustaan tai kauemmaskin. Madetojanaukion kotiisi kulkeminen on toki helppoa myös autolla, mistä pitää huolen samalla tontilla sijaitseva tilava parkkihalli.

Lue lisää asuinalueesta

Tyylikkään musiikillista muotokieltä

Arkkitehtuuritoimisto ARKDESIGN Juha Paldanius Oy:n suunnittelema Madetojanaukion kokonaisuus on tyylikästä kaupunkirakentamista.

“Kannen päälle tuleva piha-alue on yksi normirakentamisesta edukseen poikkeava asia. Kaikkien rakennusten yhteinen piha avautuu auringon suuntaan, ja se tulee pihasaunoineen olemaan varmasti asukkaille kiva ja nautittava”, kuvailee kohteen pääsuunnittelija arkkitehti Juha Paldanius.

Sijainti Leevi Madetojan kadulla konserttisalien naapurissa antoi inspiraatioita suunnitteluun. Korttelin rakennuksissa voi nähdä musiikillista muotokieltä, sanoo projektiarkkitehti ja rakennussuunnittelija Asko Leinonen: esimerkiksi ensimmäisen kerroksen kapeat ikkunat symbolisoivat pianon koskettimia, ja parvekkeiden väripilarit tuovat kokonaisuuteen nuottiviivaston kaltaista eloisuutta. Rytmityksellä on pyritty välttämään monotonisuutta ja tasaisuutta.

”Kaikki ei ole ihan suorassa ja parvekkeen vaihtelevat rytmit tuovat keveyttä julkisivuun”, Leinonen kertoo.