Ogelin Verso III, Helsinki

Oulunkylä

Oulunkylän etuna on alueen yhteys sekä luontoon että liikenteeseen. Vehreä elinympäristö tarjoaa useita lenkkipolkuja ja juna kuljettaa kätevästi keskustaan Oulunkylän rautatieasemalta.

Alueen historia

Oulunkylän juuret juontavat kauemmaksi kuin Helsingin historia – asutusta Oulunkylässä on ollut jo 1200-luvulta lähtien. Itsenäisenäkin maalaiskuntana toiminut Oulunkylä liitettiin Helsinkiin suuressa alueliitoksessa vuonna 1946.

Liikuntapalvelut

Vantaanjoen ranta palvelee ympäri vuoden – talvisin rannassa menee hiihtolatu, muina aikoina ulkoilureittejä ja kesäisin Pikkukosken uimaranta. Pikkukosken rannasta pääsee talvisin myös avantoon.

Vehreiden puistoalueiden ja pururatojen lisäksi Oulunkylän liikuntapuistosta löytyy jalkapallokenttä, jäähalli, tekojäärata, curlinghalli ja liikuntasaleja.

Kaksi jäähallia, uimahalli, maauimala, kunto- ja voimailusali sekä palloiluhalli palvelevat Pirkkolan liikuntapuistossa.

Liikenneyhteydet

Pääradan varrella olevan sijainnin ansiosta lähijunat kulkevat arkisin päivällä 5–10 minuutin välein. Matka-aika Oulunkylän asemalta päärautatieasemalle on noin 10 minuuttia. Loistavien junayhteyksien lisäksi useat bussilinjat kuljettavat Oulunkylästä eri puolille Helsinkiä.

Myös kaukomatkailu on erittäin helppoa Oulunkylästä. Helsinki-Vantaan lentokentälle ajaa noin 10 minuutissa ja suora bussi- tai junayhteys kuljettaa perille 15–30 minuutissa.

Koulut ja yritykset

Oulunkylässä on kolme suomenkielistä alakoulua – Maunulan, Oulunkylän ja Veräjälaakson koulut – sekä ruotsinkielinen Månsas lågstadieskola. Yläkoulu- ja lukio-opetusta tarjoavat Maunulan yhteiskoulu, Helsingin matematiikkalukio sekä Oulunkylän yhteiskoulu.

Alueella on myös useita merkittäviä yrityksiä, esimerkiksi DNA:n ja Fingridin pääkonttorit sijaitsevat Oulunkylässä.