Suomen suosituin hiihtokeskus kasvaa ja kehittyy – Rukan ympärivuotinen toiminta houkuttelee
Ruka on jälleen Suomen suosituin hiihtokeskus. Etenkin ympärivuotinen kehittäminen kasvattaa alueen houkuttelevuutta: Rakennustehon RukaValley uutena keskuksena kehityksen kärjessä.
Ruka säilytti kaudella 2020–21 asemansa Suomen suosituimpana hiihtokeskuksena. Niin hiihtopäivät kuin kotimaisten asiakkaiden yöpymisetkin ovat kasvaneet. Rukakeskus Oy:n toimitusjohtaja Ville Aho huomauttaa, että lumilomailun lisäksi myös etätöitä on tehty Rukalla paljon. Lokakuusta 2020 maaliskuuhun 2021 Kuusamossa rekisteröitiin 319 000 yöpymistä, ja suomalaisten yöpymiset kasvoivat 24 %.
Rukan tärkein kohderyhmä ovat kotimaiset perheet, kertoo Aho.
”Tänä talvena saimme todella paljon uusia Rukan kotimaisia ystäviä, jotka olivat hämmästyneitä kuinka paljon keskukset ovat kehittyneet ja kuinka paljon tekemistä alueella riittää.”
Laskijoiden ja eräilijöiden muassa perheet ovatkin olleet mielessä Rukan uuden keskuksen Ski-Inn yöpymiskohteen, RukaValleyn, suunnittelussa. Rakennustehon RukaValleyssa ensisijaista on helppous päästä viettämään aikaa Rukan ja Valtavaaran mahtavissa maisemissa erilaisten aktiviteettien parissa.
Luonto ja tekeminen kutsuvat kesätoimintaan
Nyt Rukalla panostetaan viime vuosien tapaan kesään. Jo viime vuonna kesäyöpymisten kokonaismäärä kasvoi 37 % kesään 2019 verrattuna, ja kesästä 2021 odotetaan ennätysvilkasta: Kuusamo on Taloustutkimuksen tuoreen tutkimuksen mukaan kiinnostavin kesäkohde koko maassa.
Rukalle on valmistumassa muun muassa odotettu Ruka Bike Park, ja uutuutena tunturiin aukeaa Ruka Zipline -vaijeriliuku, jossa asiakkaiden on mahdollisuus päästä kokemaan huikeaa kyytiä huipulta huipulle. Liukua operoi Oululainen Zipline Suomi Oy, jonka ensimmäinen vaijeriliuku toimii Oulun Nallikarissa.
RukaValleyn loma-asuntoja on vielä muutama jäljellä: toimi nopeasti, tutustu ja ota yhteyttä!