Kiulukankaan Tervassa kokeillaan älykästä muovin kierrätystä
Muovijäte on arvotavaraa, jota voidaan käyttää monien uusiotuotteiden raaka-aineena tai energiantuotantoon. Siksi onkin sääli, että Suomessa muovia otetaan edelleen talteen vain murto-osa esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. Eräs haaste muovin uusiokäytössä on sen toivottua vähäisempi päätyminen muovin keräysastioihin. Toinen haaste liittyy jätemuovin lajitteluun, sillä huonosti lajiteltu tai likainen muovi päätyy suoraan energiakäyttöön, vaikka ekologisesti tehokkaampaa voisi olla sen monipuolinen käyttö kiertotalouden prosesseissa.
Oululaisen Head Recycle Systemsin kehittämä älykäs muovinlajittelija, Necto Sorter, on suunniteltu toimimaan tavallisen lajittelupisteen yhteydessä sillä erotuksella, että sen anturit tunnistavat erilaiset muovit ja lajittelevat ne suoraan oikeisiin, laitteessa puristuviin paaleihin. Necto Sorterin soveltuvuutta taloyhtiökäyttöön kokeillaan Rakennustehon uudiskohteessa, Kiulukankaan Tervassa, johon ensimmäinen pilottilaite on vasta asennettu. Laite esiteltiin yhteistyökumppaneille ja medialle joulukuun alussa.
Vastaa Rakennustehon tavoitteita
Rakennustehon toimitusjohtaja Jaakko Moilanen totesi Necto Sorterin julkistustilaisuudessa, että muovin helpompi kierrätys toteuttaa hyvin Rakennustehon tavoitteita paremmasta elämänlaadusta. ”Muovijätettä syntyy tavallisessa kotitaloudessa uskomattomat määrät”, Moilanen sanoi.
”Kun sen kierrättäminen helpottuu, vaikutukset ovat sekä ekologiset että suoraan taloudelliset, mikä näkyy jätemaksujen pienenemisenä.” Moilasen mukaan Necto Sorter on tulossa hyvin todennäköisesti myös muihin Rakennustehon kerrostalokohteisiin. ”Uskon, että myös pääkaupunkiseudulla tämä herättää paljon kiinnostusta.”
Lisätietoja älykkäästä muovinlajittelusta löytyy osoitteesta https://headrecyclesystems.com/.