Tyrnävän Kirkkomännikön päiväkodin rakennushanke oli tilaajan mielestä ”mallitapaus onnistuneesta urakasta”
”Kirkkomännikön päiväkoti oli ensimmäisenä hirsirakenteisena päiväkotina meille erittäin onnistunut hanke. Hanke toteutettiin kilpailullisena neuvottelumenettelynä, jonka ansiosta pystyimme osallistamaan tilaajaa ja käyttäjiä jo tarjousvaiheesta alkaen”, Rakennustehon liiketoimintajohtaja Oskari Pyrrö kertoo.
Massiivihirrestä valmistettu Kirkkomännikön päiväkoti on hyötypinta-alaltaan yli 2 000 m². Uusi päiväkotirakennus sijoittuu osaksi Kirkkomännikön koulun toiminnallista kokonaisuutta ja pihapiiriä Tyrnävän kirkonkylällä.
Kun Tyrnävälle valmistuneen Kirkkomännikön päiväkodin uudet käyttäjät pääsivät tutustumaan upouuteen hirsipäiväkotiin, oli edessä ratkaiseva arvio – mitä mieltä he ovat tekemästämme työstä?
”Täällä on aivan taivaallista!”
Yksi lapsista tiivisti arvionsa lauseeseen, jota ei ihan joka päivä kuule: ”Täällä on aivan taivaallista!”
Myös Tyrnävän kunnan tekninen johtaja Hannu Komu on samaa mieltä lopputuloksesta. Hän arvioi rakennushankkeen kokonaisuudessaan erittäin onnistuneeksi. ”Tämä on ollut paras hanke, jossa olen ollut tilaajana mukana. Kaikki toimi alusta alkaen mallikkaasti ja hanke vietiin läpi hyvässä yhteisymmärryksessä. Kaikki ovat olleet tyytyväisiä sekä prosessiin että lopputulokseen”, Komu arvioi.
Tyrnävän kunnanjohtaja Vesa Anttila huomasi yhteistyön toimivuuden erityisesti työmaakokouksissa. ”Jokaikisessä kokouksessa ilmapiiri oli käsittämättömän hyvä – tulipa eteen mikä tahansa haaste, ongelma tai aikataulupaine, niin kaikkiin asioihin suhtauduttiin ratkaisukeskeisesti ja hyvällä meiningillä”, Anttila kiittelee.
”28 vuoden kokemuksella ja toistakymmentä rakennushanketta eri rooleissa läpivieneenä voin todeta, että en ole ollut koskaan aikaisemmin mukana tällaisessa rakennushankkeessa, jossa asiat olisivat sujuneet näin hyvin. Tämä oli tilaajan puolelta tiivistetysti sanottuna mallitapaus onnistuneesta urakasta”, Anttila kiteyttää.
Käyttäjät olivat tiiviisti mukana päiväkodin suunnittelussa
Rakennusteho toteutti hirsirakenteisen päiväkodin Tyrnävän kunnalle kokonaisvastuu-urakkana. Rakennustyöt aloitettiin syksyllä 2023 ja hanke valmistui ajallaan joulukuussa 2024. Arkkitehtitoimisto Mikko Uotila Oy aloitti suunnittelun hankesuunnitelman pohjalta. Alussa kartoitettiin päättäjien ja käyttäjien toiveita ja tarpeita.
”Teimme alussa hankesuunnitelman malliratkaisuun joitakin toiminnallisuuteen liittyviä muutoksia ja järjestelimme tiloja luontevampaan järjestykseen niin, että koululaisten ei tarvitse kulkea päivittäin päiväkotitilojen läpi ruokalaan. Piha-alueesta haluttiin yhtenäinen kokonaisuus, jossa turvallisuus on otettu erityisen hyvin huomioon”, Mikko Uotila kertoo.
Kaikki Kirkkomännikön päiväkodin tilat on suunniteltu mahdollisimman muuntautuviksi ja helposti yhdisteltäviksi. Toimivat ja erilaisiin tarpeisiin mukautuvat tilat ovat keränneet päiväkodin työntekijöiltä runsaasti kiitosta. Uotila on tyytyväinen käyttäjien palautteeseen:
”Oppimisympäristöjen suunnittelussa etusijalla on aina toiminnallisuus. Myös rakennuksen muoto on tärkeä ottaa huomioon – koulujen ja päiväkotien pitää olla lapsille kutsuvia, mielenkiintoisia ja innostavia oppimisympäristöjä.”
Päiväkodin ympäristössä on ympyränmuotoisen Kirkkomännikön koulun lisäksi erilaisia vanhoja hirsirakennuksia, kunnantalo ja kaunis kirkko. ”Kirkkomännikön päiväkodista tuli yksi piristävä lisäys tähän ihastuttavaan tilkkutäkkiin”, Mikko Uotila sanoo.
Kaikki tehtiin, mitä luvattiin
Vaikka Kirkkomännikön päiväkodin hankeaikataulu oli tiukka ja matkan varrelle sattui monenlaista muuttujaa, ikäviä yllätyksiä ei tullut vastaan.
”Ainoastaan se yllätti, miten kivuttomasti urakka onnistui. Yhteistyö ja tiedonkulku Rakennustehon Oskarin, vastaava mestari Sakari Syrjän sekä arkkitehtitoimiston väen kanssa on ollut koko ajan sujuvaa. Asioista on sovittu avoimesti puolin ja toisin eikä esimerkiksi lisätöistä ole tarvinnut vääntää kättä ollenkaan”, Hannu Komu kertoo.
”Rakennustehon työmaaorganisaatio ja vastaava mestari ansaitsevat suuret kiitokset hyvästä toiminnasta – urakoitsijan puolella oli suoraselkäisiä kavereita ja kaikki tehtiin, mitä luvattiin. Voin suositella Rakennustehoa urakoitsijaksi kaikille muillekin – ja olen kyllä jo suositellutkin.”
”Kiitos kaikille urakassa mukana olleille erittäin hyvästä yhteistyöstä – on ollut hienoa päästä toteuttamaan tämä hanke Tyrnävän kunnalle”, Rakennustehon Oskari Pyrrö sanoo.
Lue lisää Kirkkomännikön päiväkodista.
Kysy lisätietoja
Oskari Pyrrö, liiketoimintajohtaja, oppimisympäristöt, Rakennusteho
p. 040 848 2302, e-mail: oskari.pyrro@rakennusteho.fi