/ Uutiset

Origon ympärille rakentuu Oulun uusi keskusta

Oulun uusi asemakeskus ja asemanseudun kehittyminen tekee Origon sijainnin entistäkin keskeisemmäksi. Origon naapuriin rakentuu tyylikäs ja omaleimainen kaupunginosa, joka tarjoaa asukkaille palveluja, asuntoja, työpaikkoja ja uudenlaista viihtyisyyttä.

Oulun Origon välittömässä läheisyydessä sijaitsevan Oulun asemanseudun kehittämisessä on kevään aikana edetty pähkäilystä päätöksentekoon. Asiat etenevät nyt ripeästi ja asemakeskuksen rakentamisen on tarkoitus alkaa 2024.

”Oulun Origon sijainnista tulee vielä entistäkin keskeisempi. Keskusta laajenee Raksilan puolelle, ja asemanseudusta muodostuu keskusta-alueen houkuttelevin kokonaisuus”, sanoo Rakennustehon myyntipäällikkö Minna Kukonlehto.

Oulun asemanseudusta kehitetään tapahtumien, palvelujen ja asumisen keskus. Uuden asemakeskuksen suunnittelun pohjana tulee olemaan taannoin arkkitehtikilpailun voittanut suunnitelma Tervatynnyri.

”Monia hienoja juttuja on tulossa ympäristöön. Alueelle tulee myös työpaikkoja, mikä on varmasti hyvä asia myös Origon omistusasujan näkökulmasta. Kannattaa tutustua esimerkiksi Origon toimiviin ja hinta-laatusuhteeltaan erinomaisiin kolmioihin”, Kukonlehto vinkkaa.

Kun asiat etenevät, kiinnostus kasvaa

Asemanseudun ja keskustan uudistaminen on oululaisella mittapuulla todella merkittävä hanke, kaupungin kärkikohde, johon oppia on haettu muun muassa Tampereelta.

Oulun Origon, Arte I:n ja Arte II:n muodostaman hienon korttelin kupeeseen on rakentumassa elävä, omaleimainen ja monipuolisia toimintoja sisältävä kaupunginosa, joka on myös kaupunkiarkkitehtonisesti vaikuttava kokonaisuus.

Nyt arkinen liikkuminen helpottuu ja nopeutuu. Kokonaisuudessa kohtaavat saavutettavuus sekä niin kaupunkilaisten kuin matkailijoiden palvelut. Asemanseudun suunnitelmien konkretisoituminen on kuulunut asiakkaiden kommenteissa, sanoo Minna Kukonlehto.

”Osa asiakkaista on jäänyt odottamaan päätöksiä asemanseudun suhteen, ja asioiden eteneminen on ollut kiinnostusta lisäävä asia.”

Viimeisimpänä toukokuun puolivälissä uutisoitiin, että tapahtuma- ja elämysareenan sijainnin selvityksiä jatketaan markkinavuoropuhelulla, jossa selvitetään mahdollisuuksia toteuttaa areena nykyiselle oikeus- ja poliisilaitoksen tontille – siis kivenheiton päähän Origosta junaradan toiselle puolelle.

Areenaa on kaavailtu järjestyspaikaksi konserteille, kulttuuri- ja urheilutapahtumille sekä konferensseille. Siinä missä jääkiekon MM-kisoista tuttu Tampereen Nokia Areena on rakennettu kannen päälle junaradan ylle, Oulun areena nousisi maapohjalle.

Origon ympäristö kaunistuu

Asemakeskusten kehittäminen on ollut vauhdikasta maailmalla ja Suomessa. Minna Kukonlehto tuumaa, että meillä Oulussa onkin yllättävän pitkään roikuttu vanhassa, kun katsoo, miten muualla on asemanseutuja uudistettu.

”Uusi asemakeskus on tarpeellinen ja iso juttu koko Oululle. Asemanseutu Origon ympärillä kaunistuu kokonaisuudessaan. ja siitä tulee viihtyisä oma kaupunginosa. Sijainti ja kohteen ainutlaatuisuus ovatkin olleet tärkeitä valintaperusteita Origosta asuntoja ostaneille. Lisäksi talon modernit ratkaisut ovat saaneet monet valitsemaan Origon.”

Minna Kukonlehdon mukaan Origosta koko kaupunki tulee kivasti näkyville: Intiön suunnassa näkymät ovat vehreitä. Kaunista näkymää Tuomiokirkkoon ja sen kellotorniin on moni asunnonostaja arvostanut. Myös Oulujoki ja meri näkyvät yläkerroksista. Uusi asemakeskus tulee olemaan arkkitehtonisesti näyttävä, joten sinnekin suuntaan on luvassa upeaa katsottavaa.

”Arten esittelyhuoneistossa käyneiden kommentit näkymistä ovat positiivisia. Lisäksi yllättävän moni on sanonut nauttivansa junien katselusta. Niiden ääni ei kylläkään hyvin äänieristettyihin taloihin kuulu, mutta moni tykkää mennä parvekkeelle katselemaan junia. Hauska juttu, jota en itse osannut ajatellakaan”, Minna Kukonlehto sanoo.

Tutustu Origoon