/ Asiakastarinat

Rauhaa ja väljyyttä kaupungin upeimmassa korttelissa

Kaupin pariskunta yllätti itsensä ja osti kaupunkiasunnon Arte I:stä. Oulun Origon, Arte I:n ja Arte II:n muodostama kokonaisuus tarjoaa laadukasta ja rauhallista asumista keskellä keskustan palveluja.

“Saimme perheasunnon, jossa voimme olla kahdestaan tai läheisten kanssa ja vierashuoneessa voivat yöpyä ystävätkin. Lisää tilaa saa, kun astutaan ovesta terassille tai mennään kaupungille”, sanoo Arte I:een puolisonsa kanssa asettunut Esa Kauppi.

Kaupin perheen asunnot ja niiden sijainnit ovat vaihdelleet elämäntilanteen mukaan. Lapseton nuoripari osti ensiasuntonsa Peltokadulta Heinäpäästä. Myöhemmin lasten myötä suunnattiin ensin rivitaloon Lämsänjärvelle, sitten rakennutettiin omakotitalo Saarelaan.

”Tykkäsimme kyllä asua ei-kaupunkimaisesti, ja lasten oli helppo löytää kavereita alueelta, jossa oli paljon muita lapsiperheitä. Kun lasten muutettua omilleen siirryimme vielä omakotitalosta kahdestaan rivitaloon, olimme vaimon kanssa sitä mieltä, että tässä se meidän viimeinen asuntomme on.”

Keskustakoti pikapäätöksellä

Kaupin pariskunnan suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi vielä kertaalleen. He olivat lähdössä junalla Helsinkiin, ja Esa huomasi Arte I:n rakennustöiden olevan käynnissä asemanseudulla. Jos asuisi Artessa, hän tuumi, voisi junaan hypätä kotiovelta. Viidessä tunnissa olisi jo perillä juna-aseman lähellä asuvien lastenlasten luona.

”Siinä junassa heitin ajatuksen vaimolle, että eiköhän osteta kansipihalta 3 h + k asunto. Se olisi meille sopiva, vaikka saunaa ei siinä olekaan. Junan ehdittyä Kempeleeseen oli Arte I:stä asunto ja autohallipaikka varattu ja kaupat sovittu”, kertaa Esaa nopeaa ratkaisua ostaa asunto keskustasta.

Arte I:n, Arte II:n ja Oulun Origon muodostama kortteli oli Esa Kaupille tuttu jo suunnitteluvaiheesta, sillä työssään arkkitehtina Oulun kaupungilla hän osallistui korttelin kaavoituksen ohjausryhmään.

”Kun Arten ja Origon luonnokset lähtivät kaavoitusvaiheeseen, epäilin hankkeen onnistumista. Tontin maanomistus oli monimutkaista, ja vielä tuolloin korkea rakentaminen ei ollut Oulussa myötätuulessa.”

Kaupin hienoisesta epäilystä huolimatta suunnitelma meni kaupunkikuvatyöryhmässä kerralla läpi, vieläpä kiittävillä saatesanoilla. Origon myötä valmistuvaa korttelikokonaisuutta Kauppi kuvaa veistokselliseksi sommitelmaksi.

”Kaava hyväksyttiin ilman yhtäkään valitusta, ja se yllätti minut täysin. Hienoa, että kortteli oli suurenkin yleisön mielestä suotuisa ja onnistunut suunnitelma.”

Urbaania elämää ja yksityisyyttä

Kodin sijainti keskustassa kehittyvällä asemanseudulla sopii täydellisesti Kauppien aktiviteetteihin. Vieressä Raksilassa urheilupaikat kuten uimahalli ovat lähellä. Toisaalta Rotuaari on muutaman askeleen päässä.

”Harrastukset ja juhlamenot ovat aina vieressä. Ei tarvitse paljon ulkovaatteita, kun menet teatterille ensi-iltaan tai Madetojan salille. Heti ulko-oven tuntumassa on ainakin seitsemän etnistä ravintolaa. Urbaania ja kansainvälistä tunnelmaa aivan lähipiirissä”, Esa määrittelee.

Kun korttelissa on noin 250 asuntoa kolmessa talossa, se merkitsee elämää ja aktiivisuutta. Mutta myös yksityisyyttä ja rauhaa, Kauppi tarkentaa.

”Aluksi asuminen tuntui liiankin hiljaiselta, ei kuulunut yhtään mitään. Ensimmäisenä yönä kuulin huminaa, ja ajattelin että ilmanvaihtokoneessa meni tehostin päälle. Se olikin ratapihalla liikkuvan veturin ääni. Nyt kun tietää, että juna kulkee, sen kuulee. Ääni ei kuitenkaan ole melua. Itsellä mieleen nousee positiivisia muistumia nuoruuden interraililta.”

”Yhtäkään häiriötapausta ei ole ollut, enkä ole muiltakaan asukkailta kuullut mitään negatiivista. Kerran kuului Rautatienkadulta kiihdyttävän moottoripyörän ääni, mutta sekin oli mukava urbaani kokemus. Kansipihalle ei pääse kukaan, jolla ei ole avaimia.”

Rakennustehon luotettavaa laatua

Pitkän uran Oulun kaupungin rakennusvalvonnassa tehnyt Esa Kauppi on nähnyt asumista ja rakentamista monelta kantilta. Kokemansa perusteella Kauppi sanoo oppineensa, että Rakennustehon laatuun voi luottaa.

”Se olikin ensimmäinen syy kohteen valintaan. Olen kuullut niin paljon hyvää palautetta Rakennustehon tekemisestä”, sanoo arkkitehtina rakennussuunnittelua 24 vuotta ohjannut Kauppi.

Toisen kerroksen 49-neliöisen terassiasunnon pohjaratkaisua kiittävä Kauppi testasi suunnittelutyökaluilla huonekalujen mahtumista ja vakuuttui lopputuloksesta.

”Kaikki mahtui pianoa myöten. Turhat neliöt on suunnittelussa karsittu pois, ja kokonaisuus tuntuu toimivalta ja väljältä. Moneen kertaan on tullut ääneen sanottua, että en olisi uskonut asuntoa näin avaraksi. Asumismukavuutta lisäävä terassi on viihtyisä, huonemainen oleskelutila, jonne ei ole suoraa näköyhteyttä.”