Töissä rakennusteholla

Raimo Patosalmi, vastaava mestari, s. 1948

Aloitin Rakennusteholla vastaavana mestarina 2001, mutta alalla olen ollut jo 40 vuotta. Koen hyväksi sen, että tässä talossa saa olla omatoiminen ja tehdä töitä suhteellisen vapaasti.

Iso työmaa on ikään kuin orkesteri, ja vastaava mestari on kapellimestari, joka heiluttaa puikkoa. Siinä pitää olla vapaat kädet. On haastavaa saada orkesteri soimaan kapellimestarin tahtiin. Eikä se aina mene käsikirjoituksen mukaan täällä työmaalla. Eteen tulee päivittäin yllätyksiä, ja silloin vastaavan mestarin pitää improvisoida, ratkoa nopeasti epäselviä tilanteita ja asioita.

Hannu Mäkeläinen, putkiasentaja, s. 1959

Olen ollut Rakennusteholla putkiasentajana yhtä soittoa 15 vuotta. Kuljen Oulussa Suomussalmelta käsin ja teen täällä pitkää päivää maanantaista torstaihin.

Siksikin on tärkeää, että saan tehdä töitä varsin itsenäisesti. Minulle on vuosien varrella ollut tärkeää myös varmuus siitä, että työt jatkuvat, ja se on ollut Rakennusteholla aika lailla taattua.

Tuomo Kurikka, vastaava mestari, s. 1981

Rakennusteholla on hyvät etenemismahdollisuudet, ja vastuuta annetaan, jos sen vaan uskaltaa ottaa vastaan. Itse aloitin kesätyöntekijänä vuonna 2004.

Työskentelin ensin rakennusapumiehenä ja pääsin sitten mestariharjoittelijaksi. 2006 minut valittiin työmaamestariksi, ja vuoden verran olen ollut vastaavana mestarina. Hienoa tässä työssä on myös sen itsenäisyys ja vaihtelevuus: tyypillistä työpäivää ei ole, vaan kaikki päivät ovat erilaisia. Varsinkin kiireisimpänä aikana tulee vastaan tilanteita, joissa vastaavan mestarin pitää päättää nopeasti, mitä tehdään.